Verottaja on tuoreeltaan muuttanut palkkaa vai työkorvausta koskevan ohjeen 4.4.2016. Siinä palkan ensi-sijaisuuden korostamisesta työkorvaukseen verrattuna on luovuttu. Tämän johdosta toimeksiantajalla ja -saajalla on nyt entistä paremmat mahdollisuudet valita, toimiiko työn suorittava henkilö yrittäjänä vai työsuhteessa. Kysymys on siis tältä osin täydellisestä käännöksestä yrittäjän eduksi. Missä rajanveto palkan ja työkorvauksen välillä kulkee jatkossa?
Muutoksen taustalla on KHO:n uusin ratkaisu 31.3.2016, jossa kyse oli työkorvauksen ja palkan välisestä rajanvedosta. Ratkaisussa B Oy oli kilpailutuksen perusteella ulkoistanut talous- ja tietohallinnon palvelunsa A Ky:lle. A Ky:n vastuunalainen yhtiömies oli kuitenkin ennen ulkoistusta työskennellyt B Oy:n työsuhteisena talouspäällikkönä. Verohallinto, verotuksen oikaisulautakunta ja hallinto-oikeus tulkitsivat B Oy:n maksamat suoritukset A:n palkaksi. KHO:n mukaan kyseessä oli kuitenkin työkorvauksesta, vaikka A oli ainoa yrityksen työnsuorittaja ja sai siitä kiinteää kuukausikorvausta.
Tämä selkiyttää tilannetta jatkossa ja helpottaa alihankintaan siirtymisiä, ainakin tämän kaltaisissa tapauksissa.
Aukioloajat: ma-to klo 8.30 - 16.00 pe klo 9.00 - 15.00. Kesäaikana pe suljettu. Korona-aikaan olemme osittain etätyössä.