Blogi

Tietojenantovelvollisuus verotarkastuksessa

Verotarkastuksessa verovelvollisen tietojenantovelvollisuus on laaja. Verohallinnon kehotuksesta verovelvollisen on esitettävä tarkastettavaksi kirjanpitonsa, muistiinpanonsa sekä kaikki muu elinkeinotoimintaan tai tulonhankkimistoimintaan liittyvä aineisto ja omaisuus, joka saattaa olla tarpeen käsiteltäessä verovelvollisen verotusta tai verotusta koskevaa muutoksenhakua.

Kuva: Pixabay

Verovelvollisen tietojenantovelvollisuus

Verovelvollisen tietojen ilmoittamis- ja esittämisvelvollisuus koskee kaikkia tulonhankkimistoimintaa harjoittavia yrittäjiä. Verotarkastuksessa esitettävä aineisto koskee lähtökohtaisesti kaikkea elinkeinotoimintaan tai tulonhankkimistoimintaan liittyvää aineistoa ja omaisuutta, joka saattaa olla tarpeen käsiteltäessä verovelvollisen verotusta tai verotusta koskevaa muutoksenhakua (VML 14 § ja VMA 3 §). Myös sähköisessä muodossa oleva aineisto on tietojenantovelvollisuuden kohteena.
Verotarkastuksessa esitettävä aineisto voidaan luokitella esimerkiksi seuraavasti:

  • tasekirja, tase-erittely ja muut kirjanpitokirjat
  • tilipuitteet käyttöaikaa koskevin merkinnöin
  • kirjaussuunnitelmat
  • koneellisen kirjanpidon menetelmäkuvaukset
  • tositteet
  • kirjeenvaihto
  • muistiinpanot
  • sopimus- ja velkakirjat
  • pöytäkirjat
  • siirtohinnoitteludokumentaatio
  • muu kirjanpitoaineisto ja laskentatoimeen kuuluva aineisto

Omaisuudella tarkastusaineistona tarkoitetaan muun muassa yrityksen toimintaan kuuluvia varastoja ja muuta omaisuutta. Aineisto on luovutettava verotarkastajalle, vaikka se sisältäisi verovelvollisen kannalta salassa pidettävää tietoa. Aineisto voi käsittää myös yhtiön sisäisen viestinnän piiriin kuuluvaa materiaalia tai verovelvollisen yksityiskäyttöön liittyviä dokumentteja ja omaisuutta, mikäli tarkastuksessa on tarpeen selvittää, onko kyseessä olevalla aineistolla tai omaisuudella ollut vaikutusta yrityksen verotuksessa.

Verohallinnon tietojensaantioikeus ei kuitenkaan koske kategorisesti kaikkea mahdollista saatavissa olevaa tietoa. Esitettäväksi pyydetyn aineiston on oltava tarpeen käsiteltäessä verovelvollisen verotusta. Verohallinnolla ei ole oikeutta vaatia esitettäväksi aineistoa, joiden yksinomaisena tarkoituksena olisi ainoastaan mahdollistaa esimerkiksi hallinnollisten sanktioiden määrääminen. Verohallinnolla ei myöskään ole oikeutta käsitellä toiminnassaan tarpeetonta tietoa.

Tiedon tarpeellisuuden ratkaisee veroviranomainen virkavastuulla. Kattavia perusteluita sille, miten esitettäväksi pyydetty aineisto vaikuttaa verovelvollisen verotukseen, ei ole tarpeen esittää. Mikäli asiassa osoittautuu, että tietoja on pyydetty perusteetta, on verovelvollisen ainoana oikeussuoja­keinona vetoaminen tietopyynnön tehneen virkamiehen virkavastuuseen. Virkamiehelle mahdollisesti aiheutuvat seuraamukset määräytyvät virkamiesoikeudellisten sääntöjen mukaisesti.

Mitä jos aineistoa ei luovuta tarkastajalle?

Verovelvollisen kieltäytyessä luovuttamasta aineistoa on verotarkastajalla mahdollisuus pyytää tietoja sivulliselta tiettyjen edellytysten täyttyessä tai käyttää hyväksi vertailutietoja. Verotarkastajalla on myös mahdollisuus pyytää poliisilta virka-apua, jos aineistoa ei tarkastajan pyynnöstä esitetä tarkastettavaksi. Poliisilla ei kuitenkaan ole toimivaltaa päättää esitettävän aineiston sisällöstä. Päätöksen tästä tekee aina verotarkastaja.

Sivullisen tiedonantovelvollisuus

Sivullisen erityisellä tiedonantovelvollisuudella tarkoitetaan sivullisen velvollisuutta antaa Verohallinnossa käsiteltävänä olevassa asiassa toista verovelvollista koskevia tietoja. Sivullisen yleinen tiedonantovelvollisuus puolestaan koskee säännöllistä tai jatkuvasti tapahtuvaa, lähinnä automaattista velvollisuutta antaa tietoja Verohallinnolle.

Erityisen tiedonantovelvollisuuden osalta laki (VML 19 §, EPL 37 § ja AVL 170 §) velvoittaa jokaisen antamaan Verohallinnolle kehotuksesta yksilöintitiedon (esimerkiksi nimi tai tilitapahtuma) perusteella tietoja, jotka voivat olla tarpeen verovelvollisen verotusta tai muutoksenhakua koskevan asian käsittelyä varten ja jotka selviävät henkilön hallussa olevista asiakirjoista tai jotka muutoin ovat hänen hallussaan.

Poikkeuksen tietojenantovelvollisuuteen muodostavat tilanteet, joissa henkilöllä olisi lain mukaan oikeus ja tietyissä tilanteissa myös velvollisuus kieltäytyä todistamasta asiassa. Tässäkään tilanteessa verotukseen vaikuttavia, taloudellista asemaa koskevia tietoja ei saa kieltäytyä antamasta.

Verotarkastuksen yhteydessä tietopyyntöjä lähetetään tyypillisesti yrityksen pankeille, tilitoimistolle ja liikekumppaneille. Pankeille kohdistuvat tietopyynnöt liittyvät yleensä tilitietoihin, luottoihin ja vakuuksiin. Liikekumppaneilta tarkastajalla voi olla intressi pyytää yrityksen osto- ja myyntilaskuja. Selvityksiä voidaan myös hankkia yrityksen osakkailta, työn­tekijöiltä tai muilta sidosryhmiltä. Tiedot on annettava salassapitovelvollisuuden, kuten pankkisalaisuuden, estämättä. Tiedustelu voidaan osoittaa myös toiselle viranomaiselle, kuten Tullille tai Kansaneläkelaitokselle.

Sivullisen tiedonantovelvollisuus on toissijaista verovelvollisen omaan tiedonanto- ja myötävaikutusvelvollisuuteen nähden. Tiedot on hankittava ensisijaisesti yrittäjältä itseltään. Sivullista ei myöskään voida velvoittaa antamaan tai hankkimaan sellaista tietoa, jota tällä ei ole valmiiksi hallussa.

Pyydettävän tiedon on oltava tarpeellista nimenomaan verovelvollisen verotusta varten. Tietojensaantioikeus sivulliselta ei luo Verohallinnolle toimivaltaa sellaisten tietojen keräämiseen, joiden ainoa tehtävä olisi hallinnollisten tai rikosoikeudellisten sanktioiden määrääminen. Sivullisen tiedonantovelvollisuutta ei saa käyttää keinona verovelvollisen itsekriminointisuojan kiertämiselle. Tiedon tarpeellisuuden ratkaisee vero­viranomainen virkavastuulla.

Aineiston esittämisvelvollisuus ja itsekriminointisuoja

Verovelvollinen on velvollinen antamaan Verohallinnolle oikeansisältöisen veroilmoituksen. Vääränsisältöisen ilmoituksen antamisesta seurauksena voi olla veronkorotus tai syyte ve­ropetoksesta. Itsekriminointisuoja tarkoittaa oikeutta olla rikosasiassa todistamatta itseään vastaan ja oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Suoja ulottuu myös lähi­sukulaisiin. Rikosasiassa ei myöskään saa hyödyntää todistetta, joka on hankittu henkilöltä muussa menettelyssä kuin esitutkinnassa tai rikosasian oikeudenkäynnissä pakkokeinon käyttämisen uhalla tai muutoin vastoin hänen tahtoaan, jos henkilö oli tänä aikana epäiltynä tai vastaajana rikoksesta taikka esitutkinta tai oikeudenkäynti oli vireillä rikoksesta, josta häntä syytetään.

Verotarkastus voi olla säännöksessä tarkoitettu muu menettely. Verotarkastuksessa saatuja tietoja ei saa käyttää todisteena rikosasiassa, jos verotarkastuksessa ja rikos­prosessissa on kyse samasta asiasta ja menettelyjen välillä vallitsee ajallinen yhteys. Tällainen tilanne voi olla käsillä, jos samanaikaisesti verotarkastuksen kanssa on aloitettu esitutkinta samaa veroilmoitusta annettaessa tapahtuneesta rikoksesta. Tällöin itsekriminointisuojaa koskevat säännökset aktualisoituvat myös verotarkastuksessa ja verovelvollisen on mahdollista vaieta ja jättää täyttämättä ilmoitusvelvollisuutensa.

 

Artikkeli kokonaisuudessaan:

Tilisanomat 5/2020 (13.10.2020)

Teksti: Katja Halonen, Asianajotoimisto Teperi & Co Oy, asianajaja, varatuomari, KTM

Aukioloajat: ma-to klo 8.30 - 16.00 pe klo 9.00 - 15.00. Kesäaikana pe suljettu. Korona-aikaan olemme osittain etätyössä.